Ohjattu ryhmäliikunta on monelle helppo tapa aloittaa liikuntaharrastus. Tuntien rikkaus on siinä, että osallistujia on laidasta laitaan ja jokainen on yhtä tervetullut tunnille. Jo yksi treeni tekee hyvää, mutta säännöllinen tekeminen tekee ihmeitä!
Hyvässä porukassa tunti kuluu kuin siivillä, mieli kevenee ja keho kiittää.
Pukeudu tunnille joustaviin vaatteisiin joissa on helppo liikkua. Osassa tunteja ollaan sisäkengät jalassa ja osassa ilman. Ota kengät mukaan mikäli et ole varma.
Syö jotain pientä ennen treeniä ja ota vesipullo mukaan.
Muista, tunneilla jokainen tekee duunia oman kuntonsa mukaan!
Ryhmäliikunnan ABC
Kaikille tunneille on ennakkoilmoittautuminen Avoinna24 palvelussa.
Tunnille voi ilmoittautua tunnin alkamiseen saakka. Peruutukset viimeistään 3h ennen jumpan alkua.
Syyskuun -24 alusta lähtien tunti perutaan 3h ennen tunnin alkua mikäli ilmoittautuneita on alle 3. (Elokuussa 2h ennen alkua)
Kuntosalikorteista ryhmäliikuntaan käy Alfa ja Beta ryhmäliikunnalla, 1kk & 3kk ryhmäliikunnalla sekä 5x, 10x ja 15x kortit.
Tullessasi tunnille, leimaa korttisi eteisen näyttöpäätteellä ja kirjaudu tunnille / tunneille.
Ilmoita kertamaksusta tunnin ohjaajalle tai asiakaspalveluun.
Kertamaksuvälineinä käyvät käteisen lisäksi kortit, MobilePay sekä Smartum, Edenred ja ePassi. Käteismaksu asiakaspalveluaikana.
FitFactoryn tuntitarjontaa
Kaikkia ei ole kalenterissa yhtäaikaa
Pumppi
Pumpissa treenataan tangoilla ja painoilla koko kehon päälihasryhmät ohjaajan suunnitteleman ohjelman mukaisesti musiikin tahdissa.
Jokainen voi valita itselleen sopivat painot ja lisätä ja vähentää niitä treenin aikana.
Pumppi lisää lihasten voimaa ja kestävyyttä sekä kiinteyttää ja kohentaa ryhtiä.
Tunti sopii monentasoiselle kuntoilijalle - se sopii myös miehille. Tunti ei sisällä askelsarjoja.
Spinni
Sisäpyöräily eli spinning on pyöräilyä mukaansa tempaavan musiikin temmossa. Tehokkaasti erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistöä kehittävät tunnit sopivat lähes kaikille.
SPINNI 30 = helppo tunti, joka sopii hyvin aloittelijalle tai palauttavaksi treeniksi.
SPINNI 45 = haastavampi tunti sopii kunnon kehittämiseen, työosuuksia suhteessa helppoa tuntia enemmän.
SPINNI 55 = raskain tunti! Tunnilla on mahdollisuus kokeilla omia rajoja ja kokea erittäin rasittavan harjoituksen huuma!
Kahvis tai kahvakuula
Tehokasta ja helppoa lihaskuntotreeniä, joka sopii monentasoiselle liikkujalle, koska jokainen voi treenata itselleen sopivalla temmolla ja kuulalla!
Piloxing®Knockout
Piloxing® Knockout -tunti vie harjoittelusi aivan uudelle tasolle. Tunti on 45 minuutin mittainen ja se koostuu lämmittelystä, kuudesta 5 minuutin kierroksesta raakaa energiaa sekä loppujäähdyttelystä. Kierrokset sisältävät koko keholle suunnattuja tehokkaita, keskivartaloa vahvistavia liikkeitä, kuten nyrkkeilyä, aerobista ja toiminnallista treeniä, hyppyjä, punnerruksia ja yleisliikkeitä. Tunnilla syke nousee, rasva palaa sekä lihasvoima ja -nopeus kasvavat. Tunnilla käytetään jumppakenkiä, eikä jumppa-alustoja tarvita, mutta nestettä ja hikipyyhettä sitäkin enemmän.
Taatusti tyrmäävän kova treeni, joka sopii sekä miehille että naisille.
Yoga Flex
Joogavenyttelytunnilla lisäät liikkuvuutta sekä kehosi hyvää oloa. Liikkuvuusliikkeiden alkuasennot ovat helppoja ja joogasta tuttuja.
Rentouttava tunti sopii kaikille.
M-Circuit
Mobility Circuit eli suomeksi "Liikkuvuuskuntopiiri". M-Circuitin punainen lanka on todellakin kokonaisvaltainen, koko kehon liikkuvuus. Nimensä mukaisesti se on myös kuntopiiri ja haastaa koko kehon työhön. Kehon toiminnalliset lihastoimintaketjut, tasapaino sekä jopa hapenottokyky ja kestävyys kuormittuvat tässä monipuolisessa tuntikokonaisuudessa samalla kun liikkuvuus paranee kuin huomaamatta.
M-Circuit Recovery
M-Circuitin "pikkuveli". Toiselle treeni, toiselle palauttava hetki. Recoveryssa pyöritään samojen pääliikkeiden ympärillä kuin isoveljessään m-circuitissa, mutta kevyemmin. Pääpaino on hermostoa palauttavassa tekemisessä. Ja nimenomaan tekemisessä, ei vain staattisessa venyttelyssä. Aivan ihana!
StepAerobic
Simppeli ja tehokas tunti koroketta eli steppilautaa käyttäen. Musiikin tahdissa liikutaan laudalla ja sen ympärillä. Yksinkertaisia koreografioita ja / tai liikesarjoja. Jätetään monimutkaiset koreografiakokonaisuudet hifistelijöille.
Tunti sisltää yleensä myös lihaskuntoa joko koko vartalolle tai tietyille osille, kehonpainolla ja / tai pienvälineillä. Lue aina tarkempi tuntikuvaus kalenterista.
Lihaskunto
Lihaskunto-jumppaa höystettynä muutamin sykkeenkohotuksin. Käytetään mm. pumppitankoa, kahvakuulia sekä oman kehon painoa. Vahvistetaan koko kehon lihaskuntoa monipuolisesti omassa tahdissa annetussa ajassa. Sopii kaikentasoisille. Yksinkertaista ja tehokasta.
Balanssi
Balanssi on kehonpainoharjoittelua joka ottaa elementtejä mm. joogasta ja pilateksesta. Se tekee kehostasi joustavamman ja voimakkaamman, mutta myös auttaa sinua keskittymään ja rauhoittumaan. Hallittu hengitystekniikka, keskittyminen ja harkitut, ohjatut liikesarjat, liikkeet ja asennot yhdessä musiikin kanssa luovat kokonaisvaltaisen harjoituksen, jonka päämääränä on luoda sekä keholle että mielelle harmonia ja tasapaino. Tunti alkaa lämmittelyllä, haastaa tasapainon, vahvistaa, vetreyttää ja päättyy loppurentoutukseen.
LihaskuntoTabata
Lihaskuntoa Tabata tyyliin välineillä ja ilman. Yksinkertaista ja supertehokasta! Sopii monenkuntoiselle sillä voit itse säädellä tahdin ja vastuksen annetun ajan sisällä. Korkeaenerginen seura on taattu!
Zumba Toning
Zumbatuntia tehostaa marakassimaiset tikut eli "sticksit. Ne rahisevat mukavasti liikkeen mukana tuoden rytmiä tekemiseen sekä tuovat lisähaastetta ylävartalon lihaksille muuten niin jalkapainoitteisessa tunnissa. Tuntia ohjataan käsimerkein ja puheella. Tkkuja löytyy kuntosalilta.
Zumba
Zumba® on aerobicinen fitness-ohjelma, jonka musiikki perustuu pääosin latinalaistansseihin. Zumban tanssiaskeleet perustuvat erilaisiin tanssimuotoihin, joita ovat muun muassa merengue, cumbia, reggaeton, salsa, hip hop, rumba, mambo, calypso ja salsaton ja flamenco.
Energinen tunti sopii kaikille.
Zumba Step
Tällä lattarirytmien täyttämällä tunnilla käytetään lisäksi step aerobic tunneilta tuttua koroketta eli steppilautaa. Tunti koostuu zumba tunneilta tutuksi tulleista tanssimuuveista, step aerobicin perusliikkeistä sekä fitnessliikeistä. Tunti on vahvasti alavartalopainotteinen. Tunnille voi osallistua myös ilman lautaa ja sitä ohjataan pääasiassa käsimerkein.
Toiminnallinen treeni
Toiminnallisessa treenissä haastetaan tehokkaasti ja monipuolisesti koko kroppaa. Tunneilla mukana mm. Kahvakuula, wallball, käsipainot, levytanko/pumppitanko, levypainot ja kuminauhat.
Toiminnallinen treeni sisältää liikkuvuutta, kehonhallintaa, voimaa ja kestävyyttä. Tunnilla treenataan aikaa vastaan, ei sen tahdissa ja pärjäät mukana lähtötasosta riippumatta.
Hype
Hauska ja energinen syketunti! Tunti kohottaa aerobista kuntoa sekä parantaa voimaa ja kestävyyttä. Tunti koostuu kehonpainolla tehtävistä intervalliosuuksista sekä lihaskunto-osuuksista. Tunti sopii kaikilla! Ohjaaja näyttää vaihtoehtoja liikkelle, jolloin jokainen saa tehtyä itselleen sopivan treeniin ja halutessaan myös haastaa itseään. Tunnin jälkeen hiki virtaa ja fiilis on mahtava!
Kehonhuolto
Kehonhuolto tunti pitää sisällä nimensä mukaisesti kehoa huoltavaa liikettä. Rauhallisella tunnilla suoritat liikkeet omalla paikallasi omaan tahtiin.
Tunnin pääteemana tukilihasten vahvistus ja liikkuvuus.
Kehonhuolto toimii erinomaisesti kehoa palauttavana harjoituksena ja kehoa vahvistavana harjoituksena.